Suosittu
saaritukikohtamme sijaitsee Björkholm -nimisen saaren pohjois-osassa Pikku-Nauvon
pohjoispuolella (Turunmaan saariston karttasarjan lehti 744). Matka
Jalostajanrannasta Björkholm:iin on noin 18 M. Björkholmasta Nötön
saaritukikohtaan on taas matkaa noin 20 M.Saareen
on itärannalle valmistunut keväällä 2005 uusi ja entistä tilavampi ponttoonilaituri, johon mahtuu noin 25 venettä.
Runsaan kilometrin mittaiselta rantaviivalta löytyy myös muita hyviä
rantautumispaikkoja.
Muuta varustusta ovat "aamiaisterassi" (2005), lasten kiipeilyteline
(2005), saunarakennus (1997), minigolf ja uusi savustusuuni (2010) sekä porakaivo (2001).
Tilavan grillikatoksen remontti valmistui 2009.
Saaressa on myös seuran soutuvene. Soutuveneen lukkoon sopii sama
avain kun Björkholmin saunan oveen.
HUOM!
Kalastettaessa Björkholman aluella pyydetään huomioimaan kalastuksesta
annetut määräykset ja säädökset. Kalastusalueiden rajat on jokaisen
selvitettävä itselleen alueiden isänniltä ennen kalastukseen ryhtymistä.
Huomioithan myös, että saaren eteläpuolella on yksityisiä mökkejä,
joiden tonteille ei ole sovelista "tunkeutua". Kunnioittakaamme
mökkiläisten rauhaa, vaikka saaren luonto kaunis onkin kävellä ja
katsella.

Karttaote, laituri merkitty nuolella.

Näkymä saunan terassilta

Näkymä rannalta saunalle

...ja ilta-aurinko paistaa muuten kesällä suoraan lauteille !

Saaritukikohta Nötö
N 59°56,9'
E 21°45,8' (WGS-84), D-Karttasarja lehti 716
Toinen seuran käytössä oleva saaritukikohta on Nauvon kunnan alueella Nötön
saaressa noin 9 hehtaarin alue, joka on vuokrattu Turun Kaupungilta.
Seuralla on alueella iso laituri, jossa myös
yhteysalus pistäytyy. Lisäksi saaresta löytyy sauna, 2 käymälää, grilli/keittokatos,
kaivo, sähkö ja alueenhoitajan rakennus. Kesällä 2005 asennetttiin
seuralaisten käyttöön uusi ponttoonilaituri. Katso sen sijainti
karttaotteesta.
Hieman etäisyyksiä Nötöstä: Björkholmaan
matkaa on non 22 M ja Turkuun Jalostajanrantaan noin 40 M. Nötöstä
Kirjaisiin matkaa on 15 M, Jurmoon taasen 11 M.
Nötössä voivat vierailla myös muut
kuin seuraan kuuluvat alukset.
Kesän 2011 hinnasto seuraan kuulumattomille:
-
Sauna 5 € / tunti
-
Laiturimaksu 5 € / vrk (sisältää sähkön)
Huom! Seuran jäsenille
laiturisähkö maksaa 2 € / vrk. Lisäksi suositellaan vuoden 2011 saunatarraa
7 €.

Huomaa Airiston Veneilijöiden uuden ponttoonilaiturin paikka. Sauna
löytyy niemen
eteläkärjestä.

Nötön saunarakennus. Juttele saunavuoroista ja lämmityksestä
Saari-Isännän kanssa.